30.7.13

Haaveilua: LV Keepall Bandouliére 55

En tosin tiedä kauanko sitä voi vielä kutsua haaveiluksi, ostopäätös on nimittäin jo melkoisen varma mielessäni. Tulen varsinkin seuraavan parin vuoden aikana matkustamaan niin paljon, että jo pelkästään lentokoneessa käsimatkatavarana sille olisi käyttöä puhuttamaan muista viikonloppuretkistä ilman lentämistä. Kahdesta käsimatkatavaralaukuistamme toinen hajosi hiljattain ja nyt jos koskaan on minulla täydellinen tilaisuus toteuttaa eräs materiaalisista haaveistani.

Keepall on todellinen klassikkolaukku, joka on saanut alkunsa jo 1930-luvulla ja se on varmasti yksi tunnetuimpia matkaamiseen liittyviä laukkuja. Lisäarvoa sille mielestäni tuo myös se, että Louis Vuitton oli alkujaan juuri matkatavaroiden valmistaja. 1854 hän perusti yrityksensä ja tuli nopeasti kuuluisaksi kevyistä, tasankantisista ja helposti pinottavista laukuistaan, joihin Pariisin yläluokka rakastui välittömästi.
Laukkuni koko olisi ehdottomasti 55, joka on toisiksi suurin kaikista keepall malleista ja suurin, jonka saa kokonsa puolesta ottaa lentokoneeseen käsimatkatavarana. Ehdotonta valinnassa on myös tuon hihnallisen mallin valinta, jotta sen saa olalle tai olan yli.

Aina jäljelle jäävä valinta onkin enää sen personalisointi... Aluksi nimittäin mietin ihan laukun ostamista sellaisenaan, mutta kun olen asiaa pitkään pyöritellyt mielessäni, on myös nimikirjainten maalaus ja laukun raidoittaminen alkanut kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Entisaikaan ihmiset matkustivat matka-arkkujen kanssa, joissa yleensä jossain kohtaa luki omistajansa nimi tai vähintään nimikirjaimet. Historiaa rakastavana ihmisenä, toisi tuo näkyvämpi nimikointi sellaista pientä historian lehtien havinaa laukkuuni vaikkei se juuri tuohon laukkuun tai edes merkkiin varsinaisesti liity.
Erilaisia värivaihtojehtoja siihenkin olisi lukuisia, mutta mielestäni laukun ruskeaan väriin sopisi klassinen yhdistelmä punaista ja kullankeltaista. Jotkun eivät halua nimikointia laukkuihinsa, koska sen jälkeen niitä on hyvin hankala myydä. Minulle sekään ei ole ongelma sillä tälläisten ostosten kohdalla kyse ei ole mistään parin vuoden mieltymyksestä, vaan koko loppuelämän (tai laukun) kestoisesta päätöksestä. LV:n kohdalla luotan myöskin laatuun ja siihen, että tiedän, että voin korjauttaa laukkuani heidän kauttaa vaikka 20 vuoden päästä jos niin tarvitsen.

En ole ihan varma vielä päätöksestäni, mutta pelkään että tuo nimikoimatta jättäminen saattaisi alkaa kaduttaa myöhemmin sillä toisin kuin hot stampingin (kirjaimet nahkaosaan) kohdalla, tuota ei voida tehdä laukkuun enää jälkikäteen.


Mitä mieltä te olette?
Laukku paljaalleen vai Mon Monogramin kanssa? 

4 kommenttia:

  1. Ihana laukku. Tykkään siitä sellaisenaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna, sitähän se on jo tosiaan ihan tuollaisenaa. :)

      Poista
  2. Norppa kannattaa nimikointia, ehdottomasti! Se tekee laukusta vielä originellimman - one in a billion - ja nimen omaan Sinun Omasi :) Mikään muotitrendi ei voi korvata jotain henkilökohtaista (oli se sitten luxus-muotia tai jotain rahallisesti arvotonta). Kaikkein arvokkaimmat jutut kun ovat niitä kaikkein henkilökohtaisimpia. Laukkuja ja muutakaan materiaa ei nyt ehkä ihan silleen pysty pistämään siihen kategoriaan, mutta sinänsä, jos laukusta voi tehdä jotenkin henkilökohtaisemman, on nimikointi ehdottomasti se tapa! ;)

    Norppa päättää pitkän ja perustelevan kommenttinsa. Oli ihana nähdä teitä!!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit ihan ytimeen norppaseni! Hienosti perusteltu ja juuri sen henkilökohtaisen side -kohta, oli se esine tai asia sitten millainen tahansa. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)