28.5.12

Meikkejä Lancômelta

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla Lancômen Teint Idole meikkivoidetta ja nyt sen ostin. Olen todella tyytyväinen palveluun, jota sain Myerin tavaratalon Lancômen osastolla. Ensiksi kasvoiltani puhdistettiin parista kohdasta sen hetkiset meikkini pois ja sitten he kokeilivat paria eri sävyä joiden ajattelivat olevan lähimpänä. Ihoni on sävyltään hyvin vaalea ja joskus tuntuu, että on hankala löytää omaa sävyä. Nyt minulle valittiin sävy 005 Beige Ivoire, joka tuntui sulautuvan ihooni täydellisesti.
Toinen ostokseni oli saman merkin huultenrajauskynä sävyssä 001 Rose Rose, joka taas tuntuu sulautuvan täydellisesti huulteni omaan sävyyn. Huultenrajauskynä on ollut ostoslistallani jo pidemmän aikaa ja olen halunnut nimenomaan sävyn, jota voin käyttää kaikkien huulipunieni kanssa. Toinen mahdollisuushan huultenrajayskyniä ostaessa olisi ostaa aina sävy, joka sopisi tiettyyn huulipunaan. Itse en ole kuitenkaan vielä niin ammattimaisella tasolla ja uskon pärjääväni tuolla kynällä vuosikausia. :) Kynän toisessa päässä on sivellin, jota voi käyttää huulipunien levittämiseen.
Kylkiäisiä rakastavana olin superinnoissani siitä, että Lancômella oli menossa kampanja, että jos ostaa tietyllä summalla heidän tuotteitaan, saa kaupanpäälle pienen pussukan joka sisältää näytteitä heidän muista tuotteistaan. Pussukoita oli kahta erilaista sarjaa, joiden ainoana erona oli, että toisessa olevat voiteet ovat kosteuttavia ja toisesessa kiinteyttäviä. Itse valitsin kosteuttavan, koska vielä en ole onnekseni havainnut ensimmäistäkään ryppyä tässä nassussa.. ;) Tästä tulikin mieleeni, että käytän aina meikin alla sellaisia kosteusrasvoja ja meikkivoiteita, joissa on myös aurinkosuoja. Ostamassani meikkivoiteessa on onneksi siinäkin SPF15.
Meikkipussukka sisälsi seuraavat tuotteet:
- Hydra Zen Night Cream
- Hydra Zen Eye Contour Gel Cream
- Hypnôse Mascara
- Color Design Lipstick
- Color Design 7 Shade Eyeshadow Palette
- BI-Fasil Eye Makeup Remover
- New Trésor Midnight Rose EDP

Pussukan lisäksi sain myös pienen näytepakkauksen kuuluisaa Génifique seerumia, jonka pitäisi aktivoida ihoa ja tehdä siitä kaikinpuolin pehmeämmän, kirkkaamman, siloisemman tai tiivistetysti sanottuna vain täydellisen. Sitä kuulemma myydään maailmalla yksi puteli parin minuutin välein.

Mielestäni kylkiäisten ilmoitettu arvo on usein vedetty todella yläkanttiin, jotta kuluttajalle tuli mahdollisimman hyvä mieli saadessaan jotain niin arvokasta ilmaiseksi. Lancômen tuotteet ovat melko kalliita, mutta silti hieman hymyilytti tuon pussukan arvo, jonka oli ilmoitettu olevan lähes 300$. Niinpä! ;)
Monesti meikkiosastojen myyjät saattavat olla todella hyökkääviä ja varsinkin Benefitin osastolla melkein alkavat kädestä raahata asiakasta käytävältä osastolleen. Se osaa olla joskus jopa hieman rasittavaa, mutta esimerkiksi nyt käydessäni Lancômen osastolla ja kun minulla ei ollut kiire mihinkään, nautin todella saamastani huomiosta ja palvelusta. Meikkivoiteen ja huultenrajauskynän osalla ne testattiin suoraan kasvoilleni ja huulilleni, jotta sävy on varmasti oikea. Minulle laitettiin myös ihan yhtä todella ihanaa huulipunaa, jonka kuitenkin jätin ainakin vielä toistaiseksi ostamatta. Sävy on kylläkin ylhäälllä, jos muutan mieleni. ;) Tämän kaiken lisäksi minulle varattiin vielä ilmainen meikkiaika, joka on kesäkuun alussa. "Your appointment includes an eye care consultation and doll eye makeover". Voin ainakin sanoa saaneeni palvelua. ;)

Moni on varmaan huomannutkin sivupalkistani tai muista paikoista, että *Sokoksen kauneuden verkkokaupassa on nyt kaikki meikit -15% kun antaa koodin VALMISTUJAISET ostoskorissa. Tarjous on voimassa 31.5. asti. Heillä on myös erittäin kattava valikoima Lancômen tuotteita, joita voi mennä selaamaan *tästä. :) Huom! Koska tämä on ensimmäinen kerta kun olen käyttänyt postauksessa mainoslinkkejä (koska sattumalta osui sopiva aiheeltaan postaukseen), haluan mainita erikseen niiden olevan tosiaan mainoslinkkejä. Jos jatkossa käytän postauksissani mainoslinkkejä, tunnistaa ne niiden edessä olevasta *-merkistä ja laitan tunnisteisiin commercial.

Mukavaa viikkoa kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. niinpä, niitä ei miltei hennoisi käyttää.. ;)

      Poista
  2. Kylkiäiset on parhaita ;) käyppäs muuten katsomassa blogini suunnalta, siellä on sulle tehtävä :))

    VastaaPoista
  3. Kylkiäiset näyttää tosi hyviltä ja toki ostetut tuotteetkin ;) Tosi kiva kun sait hyvää palvelua, palaat varmasti uudestaan asiakkaaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nyt yritän kyllä pitää pientä meikkilakkoa :D

      Poista
    2. Ehkä ihan hyvä idea! :D :D

      Poista
    3. ostin myös MACilta pari meikkiä ja haaveilisin parista huulipunasta.. mutta nyt loppuu!! ;D

      Poista
  4. Olipas hyvä tarjous kun sai kaupan päälle näytetuotteita! :) Itekin oon tuon teint idolen vanhempaa versiota joskus käyttänyt ja tykkäsin kovasti, mutta vähän aikaa sitten kokeilin uudistunutta 24h versiota ja se jätti ihon mun makuun vähän liian kiiltäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytetuotteissa on vain kohdallani se ongelma etten monesti hennoisi käyttää niitä kun ne loppuvat niin nopeasti ;) Inhoan sitä jos löytää jonkun supertuotteen ja sitten sitä muutetaan, koska harvoin se menee omassa maussa parempaan suuntaan. :/

      Poista
  5. Nuo pikkuiset kylkiäiset on niin ihania, varsinkin reissussa mukana. =)

    Äh, en tykkää niistä tyrkyttävistä kosmetiikkamyyjistä. Järkytyin, kun kävin Barcelonassa siellä isossa kosmetiikkaputiikissa (jonka nimeä en kuollaksenikaan muista nyt kun sitä olisin tarvinnut) jossa he rupesivat kysymättä laittamaan tököttiä kasvoillesi.. Tunnin sisällä taisi käydä paikan jokainen myyjä nykimässä hihasta ja muutamat useaan kertaankin. =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, matkalla ei todellakaan halua raahata yhtään ylimääräistä, ei painossa eikä tilavuudessa :D Se on kyllä ihan kiva jos kysytään haluatko apua, mutta tuollainen ylenmäärinen mitä sinäkin kohtasit ei ole kivaa! Itsekin tykkään benefitin meikeistä, mutta jos on kiire, niin yleensä koukkaan viereisen käytävän kautta ettei tarvitse mennä sen ohi. ;)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)