2.12.11

St. ALi

Otin kännykällä muutamia kuvia eräästä kahvi/lounaspaikasta, jossa olen käynyt nyt jo muutaman kerran. Valitettavasti kuvat tulivat aivan liian tummina ja paikan tunnelma ei ehkä välity parhaiten. Mutta pidän siitä että se on erittäin rento paikka, joka on rakennettu varastohalliin sitä liikaa kaunistelematta. Se sijaitsee eräällä pienellä sivukujalla, mutta on todella suosittu ja itsekään en olisi paikkaa ikinä löytänyt, ellei siitä olisi minulle kerrottu. Kaikki tuolit eivät välttämättä ole samannäköisiä saati edes samankorkuisia, tarjoilija saattaa istahtaa pöytääsi ihan muina miehinä ja, jos sinut on istutettu isoon pöytään, voi samassa pöydässä olla sinulle aivan tuntemattomia ihmisä . Voi kuulostaa oudolta, mutta joskus on vain sillä tuulella, että haluaa hakeutua juuri sellaiseen ei niin vakavaan ympäristöön. Yksi hauska seikka on myös mielestäni se, että heillä on toisen kahvilan kanssa Indonesiassa oma kahvipapuviljelmä, josta he tuottavat omat papunsa. :D Kahveja heillä onkin vaikka minkälaisia ja hyvin erikoisiakin. Itse tyydyin tällä kertaa ehkä vähän tylsäänkin, mutta omaan suosikkiini eli skinny flat whiteen..






Jonkin sortin iso kahvintekolaite, ei mitään tarkempaa tietoa ;)

5 kommenttia:

  1. Kivan näköinen paikka! t. Rituli

    VastaaPoista
  2. Yhdyn Rituliin. Mahtavan oloinen kahvila! Voin kuvitella sut hyvin sinne lounaalle.:) Myös meidän lounastreffit onnistuisivat siellä varsin hyvin.;)
    <3: kesäinen seuralaisesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on tullut yksi lempipaikoistani ja siellä tulee käytyä vähintään pari kertaa kuussa! :) Sinäkin kyllä viihtyisit. <3

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)